Eino Pasanen Tyrnävän Perussuomalaisten johtoon

Tyrnävän Perussuomalaiset ry kokoontui sääntömääräiseen syyskokoukseen lauantaina 28.11.2015 Tyrnävän kunnantalolla. Kokouksessa vieraili Perussuomalaisten Pohjois-pohjanmaan piirin edustajina piirisihteeri Henna Kupsala Siikajoelta ja piirin 1. varapuheenjohtaja Paula Juka Muhokselta. Paikallisyhdistyksen väki oli kokouksessa runsaslukuisesti paikalla.

Toimintasuunnitelman ja talousarvion hyväksymisen lisäksi kokouksessa tehtiin henkilövalinnat vuodelle 2016. Syyskokous valitsi yhdistyksen puheenjohtajaksi Eino Pasasen tulevaksi toimintavuodeksi. Eino Pasanen on yhdistyksessään pidetty toimija joka on tällä hetkellä Tyrnävän Perussuomalaisten varapuheenjohtaja.

Hallitukseen valittiin vuodelle 2016 Veikko Portaankorva, Marja-Leena Tuura, Alpo Alasuutari, Toivo Kinnunen ja Seppo Laikari. Hallitukseen varajäseninä tulivat mukaan Juha Vuoristo, Terttu Pelkonen, Hilja Sihvonen, Heidi Immonen ja Timo Ojala.

Piirin yleisiin kokouksiin yhdistystä edustamaan valittiin Veikko Portaankorva, Marja-Leena Tuura, Alpo Alasuutari, Seppo Laikari ja Eino Pasanen.

Yhdistys on ensi vuonna mukana myös Perussuomalaisten Pohjois-pohjanmaan piiri ry:n toiminnassa. Piirin 22.11 pidetyssä syyskokouksessa Kiimingissä valittiin piirihallituksen varajäseneksi Eino Pasanen.

Tyrnävän Perussuomalaiset ry on perinteisesti ollut mukana paikallisissa tapahtumissa. Yhdistys osallistuukin Tyrnävän perunamarkkinoille myös ensi kesänä. Kokouksessa keskusteltiin ajankohtaisista poliittisista asioista ja suunniteltiin tulevaa toimintavuotta.

Piirisihteeri Henna Kupsala toi piirijärjestön terveiset tulevista kuntavaaleista ja kertoi kokousväelle Perussuomalaisten lähtevän ensi kevään Metalliliiton liittokokousvaaleihin omalla listalla. Perussuomalaisilla on piirin alueella jo nyt reilusti enemmän ehdokkaita Metallin vaaleihin kuin viime kerralla. Myös Tyrnävän Perussuomalaiset on Metallin vaaleissa aktiivisesti mukana.

Tyrnävän Perussuomalaiset olivat syksyllä mukana Tyrnävän perunamarkkinoilla. Kuvassa vasemmalta oikealle Eino Pasanen, piirin puheenjohtaja Jari-Pekka Teurajärvi, kansanedustaja Pirkko Mattila, piirisihteeri Henna Kupsala, piirin 3. varapuheenjohtaja Janne Koskela, piirin 1. varapuheenjohtaja Paula Juka ja Tyrnävän Perussuomalaisten sihteeri Kalevi Pelkonen.

Tyrnävän Perussuomalaiset olivat syksyllä mukana Tyrnävän perunamarkkinoilla. Kuvassa vasemmalta oikealle Eino Pasanen, piirin puheenjohtaja Jari-Pekka Teurajärvi, kansanedustaja Pirkko Mattila, piirisihteeri Henna Kupsala, piirin 3. varapuheenjohtaja Janne Koskela, piirin 1. varapuheenjohtaja Paula Juka ja Tyrnävän Perussuomalaisten sihteeri Kalevi Pelkonen.

Kirjoitettu 30.11.2015

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa